perjantai 8. syyskuuta 2017
NAHKURIN ORSILLA? NO EI SENTÄÄN!
Kevät-talvella aloitettu projektini jatkuu, kun sain tilattua lisää lankaa. Tämä otus on uinunut koko kesän kolossaan, ja näin hänet jälleen entistä uljaampana hiljakkoin pelatessani puolisoni kanssa golfkierrosta kentällä. Tuossa se lähimetsässä asustelee. On ikään kuin meidän golfkentän maskotti. Siitä minäkin sitten muistin kaivaa esiin kettuneulomukseni. Nyt se on tämän näköinen. Luulisi noilla korvilla kuulevan.
VÄHÄN UUTTA JA VÄHÄN VANHAA
Kylläpä onkin aika rientänyt viimeisimmästä postauksestani. En minä silti ihan laiskana ole maannut, vaikka puikottelu onkin välillä tauolla. Kyllä jotain pientä pitää aina olla tekeillä...
No, mitäpä minä sitten sain aikaiseksi? No, kutoa hurautin ystävälleni Merjalle (hei vaan "Marttuli", jos tätä luet) tuollaisen samanlaisen huppusen, kuin itsellänikin on (kuva ja malli-info löytyvät aikaisemmista postauksista). Sitä oli niin kiva tehdä, että intoni ilossa kudoin vielä tyttärellekin vastaavanlaisen luumunpunaisena. Ja lanka on edelleen samaa, ihanaa Rowania. Pelkäsin ensin, ettei malli tule esiin näin tummassa langassa, mutta mitä vielä; malli toimii tässäkin värissä oikein kivasti.
Kuvat on otettu vastavalolla ja itselaukaisulla, joten osa on laadultaan vähän ...hmmm...Samoin kuvauspaikka on koko ajan sama, mikä tekee kuvista vähän tylsiä. En viitsinyt alkaa kameran jalustaa siirtelemään ja tälläämään itse kameraa uuteen asentoon. Puolisoa taas en halua alkuunkaan pyytää näihin kuvaushommiin, kun häneltä jää aina huomaamatta ne pienet, mutta tärkeät yksityiskohdat, jotka minusta pitäisi olla kuvaushetkellä kunnolla ja kunnossa. Ja sitten kaikki pitäisi käydä vielä tosi nopeasiti! Mites teillä? Kuvaatteko itse, vai onko kotona omasta takaa semmoinen aarre, kuin kuvausassistentti?
Sitten siitä "vähän vanhasta": Äitini oli nuorempana varsinainen "puikkohirmu"; aina joku käsityö meneillään. Löysin taannoin hänen kaappinsa uumenista tällaisen virkatun, turkoosin värisen puseron, puuvillaisen. Äiti teki tämän joskus 1980-luvulla, ja tätä on myös pidetty paljon - eikä tämä siitä huolimatta ole mennyt miksikään; on kuin uusi. Tässä kuva.
No, mitäpä minä sitten sain aikaiseksi? No, kutoa hurautin ystävälleni Merjalle (hei vaan "Marttuli", jos tätä luet) tuollaisen samanlaisen huppusen, kuin itsellänikin on (kuva ja malli-info löytyvät aikaisemmista postauksista). Sitä oli niin kiva tehdä, että intoni ilossa kudoin vielä tyttärellekin vastaavanlaisen luumunpunaisena. Ja lanka on edelleen samaa, ihanaa Rowania. Pelkäsin ensin, ettei malli tule esiin näin tummassa langassa, mutta mitä vielä; malli toimii tässäkin värissä oikein kivasti.
Kuvat on otettu vastavalolla ja itselaukaisulla, joten osa on laadultaan vähän ...hmmm...Samoin kuvauspaikka on koko ajan sama, mikä tekee kuvista vähän tylsiä. En viitsinyt alkaa kameran jalustaa siirtelemään ja tälläämään itse kameraa uuteen asentoon. Puolisoa taas en halua alkuunkaan pyytää näihin kuvaushommiin, kun häneltä jää aina huomaamatta ne pienet, mutta tärkeät yksityiskohdat, jotka minusta pitäisi olla kuvaushetkellä kunnolla ja kunnossa. Ja sitten kaikki pitäisi käydä vielä tosi nopeasiti! Mites teillä? Kuvaatteko itse, vai onko kotona omasta takaa semmoinen aarre, kuin kuvausassistentti?
Tuo tupsu on minusta tosi kiva yksityiskohta.
Sitten siitä "vähän vanhasta": Äitini oli nuorempana varsinainen "puikkohirmu"; aina joku käsityö meneillään. Löysin taannoin hänen kaappinsa uumenista tällaisen virkatun, turkoosin värisen puseron, puuvillaisen. Äiti teki tämän joskus 1980-luvulla, ja tätä on myös pidetty paljon - eikä tämä siitä huolimatta ole mennyt miksikään; on kuin uusi. Tässä kuva.
torstai 23. maaliskuuta 2017
"PIENI" VÄLIPROKKIS
Huppuviitta
Malli: Stepanie DosenLanka: Rowan Big Wool, 100 % merinovilla
Puikot:10 mm
Loppufiilis: aaahh, miten suloisen lämmin!
Olen palelevaista sorttia, joten tästä ihanasta huppuviitasta tuli heti lempivaatteeni. Tämä on niin mieluinen, että teen vielä toisen, eri värisen. Viitta on Rowanin 100 % merinovillaa ja se neulotaan tasona etu- ja takakappale yhtenä kappaleena.
METSÄ KUKKII - VIHDOINKIN
METSÄ KUKKII
Malli: Sirkka Könönen
Lanka: Pirkka-lanka, puhdasta uutta villaa
Puikot: 3 mm ja 4 mm
Lopputulos: Onnistumisen ilo on huikeaa
Tässä se nyt on, minun varsinainen diplomityöni! Aivan mahtava tunne, kieltämättä! Ja tästä tuli mielestäni aivan ihana! Pusero on ollut valmiina nappeja vaille jo tovin, ja välillä piti tehdä ihan muuta, kuin kirjoneuletta. Kauluksen kanssa oli vähän vääntämistä, ja ihme kyllä, luumuväri loppui pari ohjeen mukaista cm vaille kesken. Lopputulokseen se ei vaikuttanut, mutta ihmettelen vähän... Koko on S, ja kudoin normaalia vähän napakampaa, mutta silti. Värienhän pitäisi riittää jopa kokoon L. Muita keriä jäi sitten senkin edestä, tummansinistä on vielä vyyhdilläkin kerimättä, samoin tummanvihreää.
Tämä mallihan on ohjeen mukaan kieltämättä aika valtava, ja 155 cm:lle naisihmiselle luulisi sen olevan täysin mahdoton vaate. Kudoin täysin ohjeitten mukaan, suositelluilla puikoilla, silmukkamäärillä ja kaikilla kuvioilla. Takaraivossa kyti kieltämättä välillä epäilys, tuleeko tästä liian iso meikäläiselle. Mutta ei! Pituus on mielestäni sopiva, tunikamittainen, ja hihat juuri oikean levyiset näyttämättä suhteettomilta. Luulen, että napakassa neuleessa on se pelastus, etten luonut kokoa "jättiläinen". Olen todella tyytyväinen ja nautin onnistumisen ilosta!
Tässä pari kuvaa onnellisesta metsänomistajasta.
Malli: Sirkka Könönen
Lanka: Pirkka-lanka, puhdasta uutta villaa
Puikot: 3 mm ja 4 mm
Lopputulos: Onnistumisen ilo on huikeaa
Tässä se nyt on, minun varsinainen diplomityöni! Aivan mahtava tunne, kieltämättä! Ja tästä tuli mielestäni aivan ihana! Pusero on ollut valmiina nappeja vaille jo tovin, ja välillä piti tehdä ihan muuta, kuin kirjoneuletta. Kauluksen kanssa oli vähän vääntämistä, ja ihme kyllä, luumuväri loppui pari ohjeen mukaista cm vaille kesken. Lopputulokseen se ei vaikuttanut, mutta ihmettelen vähän... Koko on S, ja kudoin normaalia vähän napakampaa, mutta silti. Värienhän pitäisi riittää jopa kokoon L. Muita keriä jäi sitten senkin edestä, tummansinistä on vielä vyyhdilläkin kerimättä, samoin tummanvihreää.
Tämä mallihan on ohjeen mukaan kieltämättä aika valtava, ja 155 cm:lle naisihmiselle luulisi sen olevan täysin mahdoton vaate. Kudoin täysin ohjeitten mukaan, suositelluilla puikoilla, silmukkamäärillä ja kaikilla kuvioilla. Takaraivossa kyti kieltämättä välillä epäilys, tuleeko tästä liian iso meikäläiselle. Mutta ei! Pituus on mielestäni sopiva, tunikamittainen, ja hihat juuri oikean levyiset näyttämättä suhteettomilta. Luulen, että napakassa neuleessa on se pelastus, etten luonut kokoa "jättiläinen". Olen todella tyytyväinen ja nautin onnistumisen ilosta!
Tässä pari kuvaa onnellisesta metsänomistajasta.
maanantai 6. maaliskuuta 2017
PERHOSJAHDISSA
PERHOSIA KÄMMENELLÄ
Malli: Stephanie Dosen
Lanka: Sachenmayr Merino Extrafine 170 (100% merinovilla), Rowan Kidsilk Haze (70% super kid mohair, 30% silkki)
Puikot: 3 mm ja 4 mm
Lopputulos: Tosi söpöthän näistä tuli
Viime päivät ovat menneet perhosjahdissa.Kyllä. Ja ilman haavia! Kaksi isompaa sieppasin molempiin kämmeniini, ja kaksi pikkuruista rohkelikkoa päätti tulla tervehtimään muuten vaan.
Eli kirjoneulepuseron välissä tein tyttärelleni Annalle perhoskämmekkäät lämmittämään palelevia käsiä. Lanka on aivan ihanan pehmoista ja nopsaa neuloa. Kämmekkäistä tuli niin kivat ja ihanat, että päätin tehdä itselleni samanlaiset.
Malli: Stephanie Dosen
Lanka: Sachenmayr Merino Extrafine 170 (100% merinovilla), Rowan Kidsilk Haze (70% super kid mohair, 30% silkki)
Puikot: 3 mm ja 4 mm
Lopputulos: Tosi söpöthän näistä tuli
Viime päivät ovat menneet perhosjahdissa.Kyllä. Ja ilman haavia! Kaksi isompaa sieppasin molempiin kämmeniini, ja kaksi pikkuruista rohkelikkoa päätti tulla tervehtimään muuten vaan.
Eli kirjoneulepuseron välissä tein tyttärelleni Annalle perhoskämmekkäät lämmittämään palelevia käsiä. Lanka on aivan ihanan pehmoista ja nopsaa neuloa. Kämmekkäistä tuli niin kivat ja ihanat, että päätin tehdä itselleni samanlaiset.
lauantai 18. helmikuuta 2017
PAKON SANELEMA JUTTU
Tämä oli nyt ihan pakko tehdä. Oma blogi neulomuksille. Aikaisemmin kutomistuotokseni lähimenneisyydestä olivat Nukkekoti Rauhaniemen sivuilla, mutta se ei vain jotenkin toiminut. Ja kun aviosiippani, emeritus mainonnan suunnittelija ja copywriter, heitti ohi kulkiessaan lonkalta blogilleni oivallisen nimen, niin se oli sitten siinä.
Tällä hetkellä on kaksikin mielenkiintoista hommaa meneillään. Tilasin Sirkka Könösen "Metsä kukkii" -neulepaketin, ja siitä on jo etukappale valmis, takakappalekin loppusuoralla. Aluksi kyllä hirvitti puseron valtava koko, mutta turha oli pelko. Teen S-koon ja kudon aika napakkaa neulosta, joten ihan hyvältä näyttää mitoituskin, eli on just kivan, reilun villajumpperin mittainen, sellainen tunikamainen. Lankoja tuli iso pussillinen, ja vyyhtien kerimiseen meni tovi jos toinenkin. Värit ovat syötävän ihanat, materiaali 100% villaa. Täydellistä!
Kirjoneulepuseroa en aikaisemmin ole tehnytkään, joten aluksi neulominen oli melkoista takkuamista, kutomista ja purkamista. Etukappaleen valmistumiseen meni aikaa 3 viikkoa ja 2 päivää. Takakappaleen kanssa ollaan tehty jo sinunkaupat, joten purkuhommia on ollut aikaisempaan verrattuna huomattavasti vähemmän.
Maalaushommia en ole malttanut juuri tehdä, kun olen tämän puseron kanssa ihan liekeissä. On aika jännittynyt ja uteliaskin olo, minkälainen lopputulos tästä mahtaa syntyä. Ehtiiköhän vielä tälle sesongille...
Kakkosprojektina on sitten tämmöinen juttu. Kun silmät menevät ristiin Metsä kukkii -puseron malliruudukolla, siirryn rentoutumaan toisenlaisiin puikkoihn. Tätä työtä on paras tehdä sängyn päällä koko hökötys sylissä. Tästä tulee meille torkkupeiton prototyyppi, ja paras tekniikka on vielä hakusessa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)